Lahdessa 27.-30.7. järjestetyt Kalevan Kisat eivät tällä kertaa tarjonneet Ankkureille suurta juhlan aihetta. Paras sijoitus oli Mikko Paavolan viides sija seipäässä tuloksella 515. Hän avasi kisakautensa seipään karsinnassa ja selvisi vaivatta finaaliin. Mikko loukkaantui keväällä eikä kilpailuhyppyjä ole vielä ehtinyt kertyä riittävästi täyden vauhdin hyppyihin. Linkki Mikon haastatteluun (YLEn TV-lähetys kohdalla 6:28-7:05).
Ankkureiden toinen mitalitoivo Antti Ihamäki lähti 10 000 m rohkeasti vetojuhdan rooliin ja johti kilpailua aina puoliväliin saakka. Pian sen jälkeen hän kuitenkin joutui keskeyttämään. Kilpailuun valmistautuminen sai vaarallisen käänteen vain vajaa tunti ennen starttia, sillä hän joutui suojatiellä pakettiauton töytäisemäksi, mutta selvisi onneksi ilman suurempia vaurioita.
Aleksi Yli-Mannila selviytyi keihään karsinnan 10. sijalle (70,70) ja selviytyi näin finaaliin. Sateisessa ja viileässä kelissä käyty karsintakilpailu jäi tulostasoltaan vaatimattomaksi, kun heittäjät varoivat liukasta alustaa. Aleksi heitti kaikki kolme karsintaheittoa, joista viimeisessä sai repeämän takareiteensä ja joutui seuraamaan finaalin katsomosta. Juhana Karjanlahti jäi viitisen metriä kauden parhaimmista heitoistaan ja kohtalona oli jäädä vaivaiset 15 cm viimeisestä finaalipaikasta. Moukari lensi toisella heitolla tulokseen 61,03 ja oikeutti sijaan 11. Teemu Tuomela ei liioin ollut parhaimmassa juoksuvireessä. Hän juoksi 400m alkuerissä ajan 50,22 ja karsiutui finaalista. (Kaikki Kalevan Kisojen tulokset tästä linkistä: https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=95573)