Kunniakierros ma 27.5.2024 Ankkurikentällä!
Linkki vuoden 2024 kerääjiin (Tukisummia voi lahjoittaa syksyyn 2024 saakka!)
Yli 40-vuotias Kunniakierrostapahtuma kokosi jälleen reilut 20 reipasta juoksijaa/kävelijää Ankkurikentän kierroksille. Helteinen sää saatteli kuntoilijoita alkukierrokset, mutta tunnin reippailun lopuksi osallistujat saivat niskaansa virkistävän sadekuuron! Pisimmät iltalenkit kiersivät tällä kertaa Ankkureiden 17-18 -vuotiaat lahjakkaat urheilijat Liinu Järvinen, Ilona Takala, Katariina Leppäaho ja Sara Vuorela. Varsin reipasta menoa osoitti vasta 9-vuotiaissa kilpaileva Riku Vuorela, joka taivalsi tunnin aikana reilu 4 km matkan! Kunnon iltalenkin teki myös monta monituista vuotta Kunniakierrokseen osallistunut Kalle Nygård.
Tapahtuman idea on kerätä tukijoita yrityksistä ja yksityishenkilöiltä joko kerta- tai kierrosmaksuilla sekä kuntoilla yhdessä tunnin ajan. Kerätyillä varoilla tuetaan ankkurinuorten leirityksiä ja SM-kisamatkoja ja maksetaan kilpailujen ilmoittautumismaksuja sekä monitoimihallin ja kuntosalin käyttövuoroja. Tärkeitä euroja saatiin tänä vuonna kasaan noin 3000€, josta lähes kolmanneksen keräsi 14-vuotiaissa tänä vuonna kilpaileva Emma Paalijärvi! Suurimman tukisumman lahjoitti jälleen Alajärven Osuuspankki, mutta kolminumeroinen summa tuli myös seuraavilta alajärveläisiltä yrityksiltä: Oma SP Alajärvi, Raine Ihamäki, Alajärven Sähkö, CLT Finland Oy, Alajärven Puhelinosuuskunta ja Nordautomation. Tärkeitä lahjoituksia tekivät myös Alajärven Lämpö Oy, Fitfactory, Alajärven Apteekki, Järvi Z Oy, Arkkitehtitoimisto Tuomela Ky, Mainostoimisto Ikonos, Kurejoen Puutarha, Terapia Messi Oy, Järviseutu-lehti, Annelin Jäsenpaja, Kauneushoitola Raili Koivuluoma ja Parturi-Kampaamo & Hoitola Mirja-Liisa. Yritysten lisäksi lähes puolet kerätyistä varoista oli yksityishenkilöiden lahjoituksia! Suuret kiitokset kaikille tapahtumaan osallistuneille ja ennen kaikkea tukijoille!
Valtakunnalliselta www.kunniakierros.fi -sivulta löytyy lisää tietoa tapahtumasta ja voi seurata keräystilannetta.
![](https://www.alajarvenankkurit.fi/yleisurheilu/wp-content/uploads/sites/2/2024/05/Nayttokuva-2024-05-27-223023-1.jpg)
![](https://www.alajarvenankkurit.fi/yleisurheilu/wp-content/uploads/sites/2/2024/03/Nayttokuva-2024-03-03-170415.jpg)
![](https://www.alajarvenankkurit.fi/yleisurheilu/wp-content/uploads/sites/2/2024/03/T11_joukkue_pieni-4.jpg)