Aurinkoiset kolmannet viikkokisat!

Hellesäässä kisattiin pienellä ja iloisella porukalla kesän kolmannet viikkokisat. Monet vakiokisaajat olivat lomareissuilla, mutta onneksi saatiin Ankkurikentälle kesävieraita Etelä-Suomesta saakka. Pienimmät harjoittelivat tuttuja lajeja – juoksua ja pallonheittoa. Isommille kilpailijoille oli tällä kertaa valittu kokeiltavaksi myös hieman haastavampia lajeja eli aitajuoksua ja keihäänheittoa. Rohkeasti näitäkin harjoiteltiin! Tulokset löytyvät yllä olevasta linkistä. Kiitokset jälleen kilpailijoille ja huoltajille! Kahden viikon päästä ma 3.8. kisataan kesän viimeiset viikkokisat.

”Valokuvaaja” ehti paikalle vasta kun juoksut oli juostu ja ajanottaja kaikkensa antanut…

Kesän toiset viikkokisat!

Vaikka aamun sääennustus näytti kehnolta, niin illan viikkokisat saatiin kilpailla poutasäässä reilun 30 kisaajan voimin! Mukaan oli tällä kertaa saatu myös 5- ja 7-vuotiaitten sarjat. Aivan pienimmille riitti 40 m juoksumatka, mutta muut pinkoivat 150 m matkan ja lujaa mentiin! 7-vuotiaat hyppäsivät lisäksi pituutta ja isommat työnsivät kuulaa. Mukaan saatiin myös kuulantyönnön ensikertalaisia ja parin kierroksen jälkeen sujui vallan mainiosti! Kaikki tulokset alla olevasta linkistä. Kiitos kaikille kisaajille ja huoltajille! Viikon päästä jatketaan!

Viikkokisat 2020 alkaneet!

Kesän viikkokisasarja polkaistiin käyntiin ma 29.6. Aiemmista kesistä poiketen kilpailtiin hieman eri tavalla ja pienemmällä porukalla korona-ajan hengen mukaisesti. Aivan pienimpien sarjaa ei ollut lainkaan ja tällä kertaa kisattiin 9, 11, 13 ja 15-vuotiaiden sarjoissa. Pieni ja innokas porukka teki hyviä tuloksia pienestä kesäsateesta huolimatta! Tulokset alla olevasta linkistä. Kiitos kaikille mukana olleille!