Nuorten SM-kisat 2021 – keihäästä joukkuehopeaa!

14-15 -vuotiaat nuoret kilpailivat Suomen mestaruuksista 6.-8.8. Kokkolassa (TP14/15, linkki tuloksiin). Mukana Alajärven Ankkureista oli kuusi urheilijaa, jotka suoriutuvat mainiosti omissa lajeissaan. Kisoihin vaadittavan A-rajan olivat tehneet myös Seliina Kuoppa-aho ja Milja-Maria Lahti, jotka eivät valitettavasti päässeet osallistumaan kisoihin.

Viikonlopun kruunasi Sara Vuorelan (38,19 m) ja Emmi Pitkäkankaan (36,21 m) omien ennätysten siivittämä T14-sarjan joukkuehopea keihäässä. Tytöt sijoittuivat sijoille 7. ja 8. Kolmas keihäänheittäjä Katariina Leppäaho (35,36 m) heitti myös hienosti lähelle omaa ennätystään, mutta karsiutui niukasti finaalikierroksilta sijalla 9. Emmi teki oman ennätyksensä myös moukarissa (43,47 m) ja sijoittui tällä tuloksella kuudenneksi. Saman pistesijan nappasi myös Henri Pitkäkangas P15 moukarissa (43,98 m). Sara kilpaili keihäänheiton perään vielä 300 m aidoissa (51,12) ollen sijalla 15. Katariinan toisena lajina oli 80 m aitajuoksu (13,15), mutta pienen alkumatkan epäonnen takia hän karsiutui jatkosta.

Ilona Takala juoksi mainiosti T15 1500 m esteissä (5.56,38) sijoittuen sijalle 8. ja Liinu Järvinen uurasti T15 2000 m kestävyysmatkalla (7.35,13) lähelle omaa ennästystään sijalle 18.

Olavi Yli-Mannila kilpaili Hyvinkäällä (MN16/17, linkki tuloksiin), heitti moukarissa lähelle ennätystään ja nappasi pistesijan (SM6. sarjassa M17 tuloksella 57,74 m). Sen sijaan keihäs ei lähes kolmen vuoden kilpailutauon jälkeen vielä sujunut ja hän jäi ilman tulosta.

Kuvat Jani Vuorela (@janishoots).