Ankkurien nuori ja kovalla kiireellä koottu joukkue taisteli hienosti Alavudella 12.8. käydyssä piirikisassa ja keräsi riittävästi pisteitä, joten muutaman välivuoden jälkeen pääsemme finaaliin! Seuracupin A-sarjan finaali järjestetään Ikaalisissa 5.9.2020 (linkki kilpailukalenteriin). Piirikisassa (linkki pisteisiin) eniten pisteitä keräsi Emmi Pitkäkangas (T13 moukari 584 pistettä). Upeita suorituksia ja monta omaa ennätystä nähtiin, sillä todella moni teki kyseistä lajia ensimmäistä kertaa. Kaikkien urheilijoiden ja viestijoukkueiden panosta tarvittiin! Urheilijoiden lajitulokset löytyvät Tilastopajasta tästä linkistä.
Olisiko mainio kesäsää ollut suurimpana houkuttimena kun ennätysmäärä, peräti 162 lasta huoltajineen kerääntyi 10.8.2020 Ankkurikentälle kisailemaan. Pienimmät pinkaisivat puolikkaan suoran mitan, keskimmäiset hyppäsivät lisäksi pituutta ja vanhimmat pääsivät pikamatkan lisäksi pukkaamaan kuulaa. Kisarupeaman päätteeksi herkuteltiin Alajärven Osuuspankin tarjoamilla possumunkeilla ja mehuilla. Kaikki kisaajat palkittiin komeilla Hippo-mitaleilla ja kuvattiin Hanna Hipon kera! Tulokset alla olevasta linkistä.
Nuoret yleisurheilijat kilpailivat Suomen mestaruuksista 7.-9.8 Naantalissa (TP14/15, linkki tuloksiin) ja Pedersöressä (MN16/17, linkki tuloksiin). Ankkureista oli mukaan päässyt 5 urheilijaa, jotka hakivat hyviä sijoituksia ja arvokasta kokemusta tulevaisuuden kilpailuihin.
Ville-Veikko Keski-Levijoki (P15) linkosi 4 kg moukarin lukemiin 52,53 ja sijoittui komeasti neljänneksi. Ilona Takala (T14) paransi hienosti seiväshypyn ennätystään 270cm korkeuteen ja sijoittui sijalle 10. Milja-Maria Lahti (T14) selvisi 100 pikamatkalla välieriin saakka ja lopullinen sijoitus 14. Lisäksi 300 metrillä hän juoksi ennätyksekseen 44,83 ja sijoitus 15. Seliina Kuoppa-aho (T14) juoksi tasaisessa 800 m kilpailussa hienosti sijalle 13. Hän osallistui myös kolmiloikkaan, mutta se ei sujunut toivotulla tavalla. Olavi Yli-Mannilan (M16) moukarin (5 kg) tulos 50,00m oikeutti sijalle 7. Kiekossa hän ei saanut onnistuneita heittoja ja karsiutui viimeisiltä kierroksilta.
Kesän viimeiset viikkokisat kilpailtiin 3.8.2020 vajaan 30 kisailijan voimin (tulokset yllä olevasta linkistä). Ohjelmassa oli pikajuoksuja, korkeus- ja pituushyppyä sekä keihäänheittoa. Sade alkoi melko tarkalleen samaan aikaan ensimmäisen lajin käynnistyessä ja loppui, kun viimeistä korkeushyppyä hypättiin. Läpimäräksihän siinä kastuttiin, mutta eipä se näiden reippaiden urheilijoiden tahtia haitannut! Kiitos osallistuneille!
Kaikkien viikkokisojen tulokset, tarinat ja kuvat löytyvät tästä linkistä. Kiitos kaikille urheilijoille ja huoltajille tästä kesästä ja palataan taas ensi kesänä viikkokisojen pariin Ankkurikentälle – toivottavasti koronavapaasti!
Vaikka sisuhuipentuman järjestyminen oli koronaepidemian johdosta vaakalaudalla, saatiin Etelä-Pohjanmaan seurojen hyvällä yhteistyöllä ja pika-aikataululla aikaan hieno 3-päiväinen tapahtuma. EPU ry:n vetämänä, TöVe:n, LaVI:n ja SSU:n järjestämänä sekä kaikkien seurojen toimitsija-apujen turvin voitiin yli 1000 urheilusuorituksen jälkeen jakaa Etelä-Pohjanmaan 9-15 -vuotiaiden yleisurheilun piirinmestaruudet. Eri kilpailupäivien tuloksiin tästä: 23.7. Töysä, 25.7. Lapua ja 26.7. Seinäjoki.
Ankkureista mukaan oli ilmoittautunut 17 nuorta yleisurheilijaa, jotka kilpailivat upealla menestyksellä piirin parhaimmiston kanssa tuoden peräti 29 mitalia, joista 8 kultaista! Monen oman ennätyksen ja hyvän sijoituksen lisäksi syntyi myös kaksi Ankkureiden seuraennätystä: Emmi Pitkäkangas T13 moukarissa 37,58 m ja Sara Vuorela T13 200 m aidoissa 33,53. Eevertti Kantanen voitti P12 sarjan keihään kauden kotimaisella kärkituloksella 42,52 m.
Nuori heittäjälupaus Hanna Siirilä (T11) onnistui hienosti kaikissa heittolajeissa voittaen kuulan ja kiekon, otti hopean keihäässä ja vielä pronssia moukarissa, jota kilpaili vasta ensimmäistä kertaa. Ville-Veikko Keski-Levijoki uusi viimevuotisen kullan P15 moukarissa. Anniina Viitasaari (T13) oli piirinmestari korkeudessa ja pituudessa toinen. Emmi Piispanen (T13) onnistui myös mainiosti ja nappasi kultaa 3-loikassa ja pronssia korkeudessa. Sara Vuorela (T13) otti 200 maj kullan lisäksi hopean keihäässä. Viola Takala (T12) voitti seipään ja oli kolmas 200 m aidoissa. Katariina Leppäaho (T13) on ollut huippukunnossa koko kesän useassa eri lajissa ja siitä nyt palkintona neljä hopeamitalia (60 maj, 200 maj, 1000 m ja kiekko). Myös Aada Piispanen (T11) saalisti hienosti kaksi hopeaa (1000 m ja korkeus). Emmi Pitkäkangas (T13) heitti moukarissa hopealle ja keihäässä pronssille. 14-vuotias Henri Pitkäkangas heitti P15-sarjassa pronssiset mitalit sekä moukarissa että keihäässä. Pronssimitalin nappasi myös joukkueen nuorta mieskaartia edustava urheilija Samuel Kuoppa-aho, joka paiskasi P9-sarjan keihäässä ennätystuloksensa. Viikonloppuna kisasivat mainiosti myös Emilia Kivimäki (T11) ollen kuulassa neljäs ja ensikertalainen, joukkueen nuorin urheilija Loviisa Saari (T9) sijoittuen pituudessa hienosti sijalle 7. Nämä nuorimmat osallistuivat myös muihin lajeihin kelpo tuloksilla.
T14-sarjassa tänä vuonna kisaavat Milja-Maria Lahti, Seliina Kuoppa-aho ja Ilona Takala pistivät lujasti kampoihin suurimmaksi osaksi vuotta vanhemmille kilpasiskoilleen T15-sarjassa. Seliina otti hopeaa 800 m ja pronssia 2000 m kestävyysmatkoilla. Ilona saavutti pronssia sekä seipäässä että 300 m aidoissa. Milja-Maria on parannellut ennätyksiään läpi kesän ja niitä syntyi nytkin, mutta jäi harmittavasti neljännelle sijalle sekä 100 metrillä että pituudessa. Kaikki tytöt ovat saavuttaneet T14-sarjan SM-kisarajan yhdessä tai useammassa lajissa. (Kuvat: Jani Vuorela, Saila Piispanen, Heli Siirilä ja Marko Viitasaari)
Hellesäässä kisattiin pienellä ja iloisella porukalla kesän kolmannet viikkokisat. Monet vakiokisaajat olivat lomareissuilla, mutta onneksi saatiin Ankkurikentälle kesävieraita Etelä-Suomesta saakka. Pienimmät harjoittelivat tuttuja lajeja – juoksua ja pallonheittoa. Isommille kilpailijoille oli tällä kertaa valittu kokeiltavaksi myös hieman haastavampia lajeja eli aitajuoksua ja keihäänheittoa. Rohkeasti näitäkin harjoiteltiin! Tulokset löytyvät yllä olevasta linkistä. Kiitokset jälleen kilpailijoille ja huoltajille! Kahden viikon päästä ma 3.8. kisataan kesän viimeiset viikkokisat.
”Valokuvaaja” ehti paikalle vasta kun juoksut oli juostu ja ajanottaja kaikkensa antanut…
Vaikka aamun sääennustus näytti kehnolta, niin illan viikkokisat saatiin kilpailla poutasäässä reilun 30 kisaajan voimin! Mukaan oli tällä kertaa saatu myös 5- ja 7-vuotiaitten sarjat. Aivan pienimmille riitti 40 m juoksumatka, mutta muut pinkoivat 150 m matkan ja lujaa mentiin! 7-vuotiaat hyppäsivät lisäksi pituutta ja isommat työnsivät kuulaa. Mukaan saatiin myös kuulantyönnön ensikertalaisia ja parin kierroksen jälkeen sujui vallan mainiosti! Kaikki tulokset alla olevasta linkistä. Kiitos kaikille kisaajille ja huoltajille! Viikon päästä jatketaan!
Yleisen sarjan ja MN17-sarjan AM-kisat kilpailtiin Ankkurikentällä su 12.7.2020. Muutamien poisjääntien jälkeen kilpailemassa oli 159 urheilijaa enimmäkseen läntisen Suomen alueelta. Ilmoittautuneita oli kaikkiaan 57 yleisurheiluseurasta, kauimmaiset Helsingistä ja Kemistä saakka. Kilpailut saatiin käydä aivan viimeisiä lajeja lukuunottamatta poutaisessa kesäsäässä.
Vaikka Ankkurien omia urheilijoitakin joutui jäämään pois, niin silti 12 oli mukana kilpailussa. Moukaria (M ja M17) viskoivat ”kolmen polven valmentaja-valmennettava suora” eli Ilari Huttula (M pronssi), Juhana Karjanlahti (M kulta) ja Olavi Yli-Mannila (M17 kulta). Seipäässä nähtiin tasokas kilpailu, kun Mikko Paavola teki seipäässä kesäkauden parhaansa 516 voittaen kisan ja samalla tuloksella toiseksi tullut Urho Kujanpää (Tampereen Pyrintö) aloitti kilpailukautensa. Lisäksi M17 -sarjassa kilpaillut Juho Alasaari (Laihian Luja) ylitti niinikään saman korkeuden. Ankkurien tytöt (Seliina Kuoppa-aho, Milja-Maria Lahti, Ilona Takala ja Katariina Leppäaho) osallistuivat rohkeasti N17 sarjan lajeihin hyvällä menestyksellä useiden omien ennätysten saattelemana. Seliina (14v) juoksi komeasti 800m hopealle ja Katariina (13v) rynnisti upealla loppukirillään 400m aidoissa toiseksi! Tulokset löytyvät Tilastopajasta. (Kuvat: Jani Vuorela)
Sisuikäisten (9-15v) moniotteluissa lauantaina 4.7.2020 kilpaili 134 urheilijaa kaikkiaan 16 etelä-pohjalaisseurasta. Aamupäivä saatiin nauttia hyvästä kisasäästä, mutta iltapäivällä saatiinkin sekä vettä että tuulta. Sitkeästi nämä nuoret ottelijat jaksavat tehdä hyviä tuloksia säästä riippumatta! Ankkureilla ei tällä kertaa mitalionni ollut kohdallaan, mutta hienosti sisupisteille pääsivät seuraavat urheilijat: Ilona Takala (T15 viides), Katariina Leppäaho (T13 neljäs), Viola Takala (T12 neljäs), Hanna Siirilä (T11 neljäs) ja Emilia Kivimäki (T11 kuudes). Onnittelut tytöille! (Tulokset Tilastopajassa tästä linkistä.)
Lauantain ja sunnuntain aikana kisattiin myös 7- ja 10-otteluissa läntisen Suomen aluemestaruuksista (sarjat MN, MN19 ja MN17). Kilpailussa oli mukana yhteensä 26 urheilijaa. Suomen kauden kärkituloksia tehtailtiin kaikkiaan neljä ja useat urheilijat tekivät oman ennätyssarjansa. Ankkureiden Eucabeth Kivikangas voitti odotetusti N19 sarjan pistemäärällä 4401, onnittelut! (Tulokset Tilastopajassa tästä linkistä.)
Alajärven Ankkureiden lisäksi järjestelyvastuussa oli Kauhavan Wisa. Toimitsijat tekivät pitkän päivän, isot kiitokset kaikille! (Kuvat : Jani Vuorela)
Kesän viikkokisasarja polkaistiin käyntiin ma 29.6. Aiemmista kesistä poiketen kilpailtiin hieman eri tavalla ja pienemmällä porukalla korona-ajan hengen mukaisesti. Aivan pienimpien sarjaa ei ollut lainkaan ja tällä kertaa kisattiin 9, 11, 13 ja 15-vuotiaiden sarjoissa. Pieni ja innokas porukka teki hyviä tuloksia pienestä kesäsateesta huolimatta! Tulokset alla olevasta linkistä. Kiitos kaikille mukana olleille!
Helteinen sää siivitti Ankkurien urheilijat hyviin tuloksiin omissa kisoissa, 17 ankkurilaista teki 31 lajia, joista peräti 28 omaa ennätystä! Lajivoittoihin komeilla tuloksilla ylsivät Ville-Veikko Keski-Levijoki (P15 moukari 54,97 m), Milja-Maria Lahti (T15 300m 44,86), Aada Piispanen (T11 60m 9,71) ja Hanna Siirilä (T11 kuula 8,92 m). T13-sarjalainen Emmi Pitkäkangas nakkasi 3kg moukaria T14-sarjan uuteen seuraennätykseen 35,37 m! Tulokset löytyvät Tilastopaja.fi täältä. Isot kiitokset urheilijoille, huoltajille ja erityisesti toimitsijoille, hienosti hoidettu!
Mikko Paavola on ollut hallikaudella kovassa kunnossa. Hän paransi omaa ennästystään heti vuoden aluksi lukemiin 541 ja on sen jälkeen kisannut lähes joka viikonloppu. Helsingissä 23.2.2020 käydyssä nuorten halli SM-kisoissa tuli ylivoimainen voitto sarjassa M22 (tulokset) ja sitä edellisenä viikonloppuna aikuisten SM-kisoissa Tampereella pronssia (tulokset). Joukkoon mahtuu myös aikuisten hallimaaottelu Nordenkampen 9.2 Helsingissä, josta tuli komea voitto (tulokset).
Eucabeth Kivikangas sijoittui kuulantyönnössä harmittavasti neljänneksi nuorten halli SM-kisojen sarjassa N19, johon hän kuitenkin ikänsä puolesta mahtuu vielä ensi vuonnakin. Liukkaassa kuularingissä työnnetty tulos 12,23 m jäi vajaan metrin hänen ennätyksestään. Edellisenä viikonloppuna ensimmäisissä aikuisten SM-hallikisoissa Euca sijoittui sijalle 11. (Kuvat Anssi Mäkinen, www.anselmus.net)
Alajärven Ankkurit järjesti yhdessä Kauhavan Wisan kanssa avoimet Pohjanmaan hallikisat, jossa ankkurilaiset touhusivat sekä toimitsijatehtävissä että urheilijoina. Kaikki nuoret urheilijat pistivät komeasti ennätyksiään uusiksi! Tulokset nähtävissä Tilastopajassa täällä. (Kuvat Jani Vuorela)
Alajärven Ankkurit täytti 75 vuotta ja juhlavuoden yleisurheilusaavutukset muistetaan pitkään! Seuran urheilijat saavuttivat 48 SM-pistettä ja kymmenen SM-mitalia. Arvokisa- ja maaotteluedustuksia oli peräti kahdeksan. Jokaisessa Suomen nuorten arvokisajoukkueessa oli mukana Ankkurien edustaja, lisäksi aikuisten Ruotsi-ottelussa oli kaksi Ankkurien urheilijaa.
Yleisurheilumenestystä tuli laajalla rintamalla, niin juoksuradalta kuin hyppy- ja heittopaikoilta. Seura on SM-pistetilastossa valtakunnallisesti 25:s. Pisteille pääsi 200 seuraa, kun luokiteltuja seuroja yleisurheilussa on kaikkiaan 331.
Vas. takana: Juhana, Mikko, Ville, Oskari, Ville-Veikko, Sami ja Aleksi, vas.edessä: Teemu, Eucabeth ja Olavi (kuva: Jani Vuorela)
Urheilukauden päätösjuhlaa vietettiin uudessa
Monitoimihallissa su 1.12.2019 ja yleisurheilun menestyksekäs
vuosi tuli hyvin esille. Seuran toistaiseksi ainoan aikuisten
arvokisamitalin tuonut Reijo Vähälä
kunnioitti läsnäolollaan juhlaa ja muisteli 50 vuoden
takaisia tapahtumia Ateenan EM-kisojen korkeushypyssä.
Alajärven kaupunki palkitsi stipendillä SM-mitaleita saavuttaneet urheilijat: Antti Ihamäki, Mikko Paavola, Juhana Karjanlahti, Eucabeth Kivikangas ja Ville-Veikko Keski-Levijoki. Palkittujen joukkoon liittyi myös moninkertainen veteraanisarjojen SM- ja arvokisamitalisti Heikki Myllykangas. Vuoden valmentajaksi valittiin heittäjävalmentaja Ilari Huttula, jonka valmennettavat ovat saavuttaneet jo useita SM-mitaleja ja yhden arvokisamitalin.
Yleisurheilujaosto muisti erikoispalkinnolla valmentajaa ja
tuoretta isää Sami Peltomäkeä, joka
on kertonut lopettavansa aktiiviurheilun. Lisäksi
yleisurheilujaosto palkitsi seuraavat vuonna 2019 hyvin
menestyneet yleisurheilijat:
Aada Piispanen, Hanna Siirilä, Viola Takala, Eevertti
Kantanen, Katariina Leppäaho, Sara Vuorela, Anniina
Viitasaari, Emmi Pitkäkangas, Emmi Piispanen, Ilona Takala,
Milja-Maria Lahti, Seliina Kuoppa-aho, Liinu Järvinen,
Henri Pitkäkangas, Ville-Veikko Keski-Levijoki, Olavi
Yli-Mannila, Eucabeth Kivikangas, Oskari Leppäaho, Aleksi
Yli-Mannila, Juhana Karjanlahti, Teemu Tuomela, Mikko Paavola ja
Antti Ihamäki.
Menestyksekkään yleisurheiluvuoden 2019 palkitut (paikalle eivät päässeet: Eevertti Kantanen, Sara Vuorela, Liinu Järvinen, Anniina Viitasaari, Ilona Takala ja Seliina Kuoppa-aho).
Peräti 16 Ankkureiden yleisurheilijaa on ulkoratakauden
lopussa 2019 Suomen tulostilaston 10 parhaan joukossa.
Tilastoykkösinä omassa ikäluokassaan komeilevat
Antti Ihamäki (M22 3000m ja 5000m), Mikko Paavola
(M21 seiväs) ja Eucabeth Kivikangas (N17 kuula).
Antti ja Mikko ovat kärjen tuntumassa myös miesten
ikäluokassa, samoin Sami Peltomäki (M keihäs
5.)
Euroopan tilastoissa kymppikerhoon mahtuu Aleksi
Yli-Mannila sijoittuen omassa ikäluokassan (M18 keihäs)
sijalle 8. Myös Mikko ja Euca sijoittuvat 20 parhaan
joukkoon.
Mikko
Euca
Aleksi
Suomen tilastoissa 3 parhaan joukossa ovat Antin,
Mikon ja Eucan lisäksi Aleksi (2.), Juhana Karjanlahti
(M19 moukari 2.), Ville-Veikko Keski-Levijoki (P14
moukari 2.) ja Eevertti Kantanen (P11 keihäs 3.).
TOP5 joukkoon mahtuvat Hanna Siirilä (T10 kuula),
Sara Vuorela (T12 200maj ja 5-ottelu) ja Seliina
Kuoppa-aho (T13 800m). Muita kymppikerholaisia ovat lisäksi
Oskari Leppäaho (M18 keihäs), Olavi
Yli-Mannila (P15 moukari ja kiekko), Ilona Takala
(T13 seiväs), Anniina Viitasaari (T12 korkeus) ja
Emmi Pitkäkangas (T12 keihäs).
Etelä-Pohjanmaan piirin tilastojen kärjestä
löytyvät seuraavat sisuikäiset ankkurilaiset:
Hanna Siirilä, Viola Takala, Eevertti Kantanen,
Katariina Leppäaho, Anniina Viitasaari, Sara
Vuorela, Seliina Kuoppa-aho, Ville-Veikko Keski-Levijoki ja
Olavi Yli-Mannila. TOP10 sakkiin mahtuu lisäksi useita
muita AA:n nuoria urheilijoita. Käy kurkkaamassa EPU ry
tilastot täältä!
Upea yleisurheiluvuosi 2019 näkyy myös seuran ikäkausitilastoissa ja uusia huippuja on tulossa kovaa vauhtia! Seuran nuoret urheilijat saivat kymmeniä uusia merkintöjä tilastoihin, jotka löytyvät täältä. Seuraennätykset ovat täällä. Käy tutustumassa!
Seuraennätyksen tekeminen on aina kova juttu ja nyt
niitä tuli peräti 11, joista kaksi aikuisten
sarjoissa: Mikko Paavola (seiväs 536) ja Antti
Ihamäki (10 000m 30.27,74). Muissa ikäsarjoissa
ennätyksiä laittoivat uusiksi: Juhana Karjanlahti
(M19 moukari), Eucabeth Kivikangas (N17 100m aidat,
keihäs, seitsenottelu ja kuula, sivuten aiempaa), Olavi
Yli-Mannila (P15 kiekko), Sara Vuorela (T12 ja T13
200 maj sekä T12 ja T13 viisiottelu), Emmi Pitkäkangas
(T12 moukari). Saran kaksi ennätystä ovat uusia sekä
T12 että T13 ikäsarjoissa.
Eucalla kymmeniä seuraennätyksiä eri ikäsarjoissa
Saralla T12 ja T13 seuraennätykset kahdessa lajissa
Etelä-Pohjanmaan piirin 12 parasta sisu-ikäisten
seuraa oli kutsuttu kilpailemaan su 24.11.2019 Kuortaneen
urheiluhalliin. Ankkureiden nuori joukkue taisteli upeasti
yhteistuloksissa sijalle 7. Kesän 2019 jälkeen
Ankkureilla oli koossa 9:ksi eniten sisupisteitä piirin
kaikista seuroista. Kesän sijoitusta pystyttiin
Eliittifinaalissa parantamaan kaksi sijaa ylöspäin!
Suurin osa kisaajista kilpaili omaa ikäänsä
vanhempien sarjoissa ja mukana oli monta vasta syksyllä
yleisurheilun aloittaneita ensikertalaista. Esim. 15-vuotiaissa
kilpailivat urheasti 12-13 -vuotiaat tytöt ja 12-vuotiaat
pojat.
Yksittäisiä lajivoittoja ei tällä kertaa
saatu, mutta monta hyvää sijoitusta ja tulosta ja
lähes kaikki urheilijat tekivät omia ennätyksiä!
Yksittäisistä tulostentekijöistä voi nostaa
esiin Hanna Siirilän (T11-sarjassa kuula), Sara Vuorelan
(T13-sarjassa 60maj ja kuula) sekä Seliina Kuoppa-ahon
(T15-sarjassa kolmiloikka), hekin kaikki ikävuottaan
vanhempien sarjoissa. Joukkueen tsemppareina palkittiin Viola
Takala ja Niilo Isokangas. Kiitos kaikille huoltajille ja
onnittelut urheilijoille hyvistä suorituksista! Lajien
tulokset löytyvät Tilastopajasta
ja yhteistulokset
EPU:n sivulta.
Ankkureiden kaikkien aikojen SM-kisakausi päättyi
komeasti Porvoossa 30.8.-1.9. käytyihin 19-22 -vuotiaiden
kisoihin – 5 urheilijaa toivat 2 KULTAA ja 1 HOPEAN sekä
muita hyviä suorituksia! Tulokset löytyvät
Tilastopajasta
täältä.
M22 -sarjassa Antti Ihamäki juoksi ylivoimaiseen
voittoon 5000m (14.57,46) ja Mikko Paavola hyppäsi
selvän voiton seipäässä tuloksella 530.
Mikko on hypännyt tänä kesänä nimiinsä myös aikuisten sarjan Ankkureiden seuraennätyksen 536.
M19 -sarjassa Juhana Karjanlahti heitti moukarin (6
kg) hopeatuloksen 64,25. Oskari Leppäaho palasi
pitkän tauon jälkeen kilpakentälle ja heitti
keihäässä (800 g) 59,25 (oma ennätys), mikä
oikeutti sijalle 7. Teemu Tuomela urakoi kahdella
pikamatkalla, joista 100m vauhti 11,59 riitti välieriin
saakka, 200m aika oli 23,34.
Juhana moukaroi jo neljännen ulkoratojen nuorten sarjojen SM-mitalinsa.
Tukholmassa 24.-25.8.2019 käydyssä maaottelussa kilpaili peräti kolme ankkurilaista. Miesten seipään kolmantena ja samalla paras suomalainen oli Mikko Paavola (tulos 531). Antti Ihamäki oli 10 000 m kestävyysmatkalla viides ja Eucabeth Kivikangas N17 kuulassa kolmas. Euca toimi myös tyttöjen joukkueen kapteenina!
Ankkuri-tyttöjen kesän upea juoksumenestys sai
jälleen jatkoa, kun Seinäjoella kilpailtiin viestien
piirinmestaruuksista 25.8.2019 lähes 200 joukkueen voimin.
Tulokset
tilastopajassa. Tänä vuonna saatiin mukaan monta
tyttöjoukkuetta ja toivottavasti ensi vuonna poikiakin!
T13 sarjan tytöt voittivat sekä 4x60m
aitajuoksuviestin (Katariina Leppäaho, Ilona Takala,
Milja-Maria Lahti ja Sara Vuorela ) että 4x600m viestin
(Ilona, Liinu Järvinen, Sara ja Katariina). Pitkään
viestiin saatiin hienosti myös toinen joukkue, joka
sijoittui sijalle 7 (Milja-Maria, Emmi Piispanen, Anniina
Viitasaari ja Neea Raja-aho). Myös pikaviestiin 4x100m
saatiin kaksi joukkuetta ja tuloksena komeasti toinen (Sara,
Milja-Maria, Ilona ja Seliina Kuoppa-aho) ja neljäs sija
(Katariina, Anniina, Emmi ja Liinu).
T13: Anniina, Emmi, Ilona, Katariina, Liinu, Sara, Milja-Maria ja Neea.
T11 sarjan iloiset tytöt (Elsa Hankaniemi, Viola Takala,
Aada Piispanen ja Emilia Kivimäki) selvisivät
finaaliin 4x50m viestissä sijoittuen sijalle 8 ja 4x600m
viestissä sijalle 10.
Eucabeth Kivikangas kilpaili N17-sarjan seitsenottelun
SM-kisoissa Kauhavalla. Euca keräsi ennätyspisteensä
4952, joka riitti komeasti pronssimitaliin! Tulokset
Tilastopajassa.
Etelä-Pohjanmaan piirin supersisuottelut käytiin
samana viikonloppuna Kauhavalla ja Lapualla. Sara Vuorela
ja Katariina Leppäaho kävivät kovan
keskinäisen taistelun T12 -sarjan kärkisijoista ja
lähtivät 5-ottelun viimeiseen lajiin Saran hienoisessa
johdossa. Lopputuloksena riemukas kaksoisvoitto, jota säesti
Emmi Piispanen 5. sijalla. Ilona Takala saavutti
T13 -sarjassa hienosti EPUn alueen kilpailijoiden 4. sijan!
Tulokset
Tilastopajassa.
Aada Piispanen (T10) kävi ensimmäisen
ottelunsa ja nappasi neliottelun pronssimitalin! Viola Takala
(T11) kilpaili myös hyvin ja saavutti EPUn alueen
kilpailijoiden 5. sijan. Tulokset
Tilastopajassa.
Sadekuurot ennen kisoja eivät säikäyttäneet 133 reipasta kisaajaa, jotka saapuivat juoksemaan, hyppäämään pituutta, työntämään kuulaa ja ennen kaikkea viettämään mukavaa urheiluiltaa isolla porukalla. Sade väistyi juuri sopivasti ja Hanna Hippokin säilyi kuivana! Suuret kiitokset kisaajille, huoltajille ja toimitsijoille sekä Alajärven Osuuspankille palkinnoista ja maittavista tarjottavista!
Sarjat ja lajit:
TP13: 60m, kuula TP11: 60m, kuula TP10: 60m, pituus TP9: 40m, pituus TP8: 40m, pituus TP7: 40m, pituus TP6: 40m, TP5: 40m, TP4: 40m, TP3: 40m
Nuorten SM-kisasarjan aloittivat 14- ja 15-vuotiaat Lahdessa
(linkki
tuloksiin) sekä 16- ja 17-vuotiaat Kankaanpäässä
(linkki
tuloksiin) 9.-11.8.2019. Alajärven Ankkureita näissä
kisoissa edustivat Ville-Veikko Keski-Levijoki (P14), Olavi
Yli-Mannila (P15) ja Eucabeth Kivikangas (N17).
P14 sarjan moukari (4 kg) kilpailtiin perjantai-iltana lähes
peräkkäin kahteen kertaan, sillä ensimmäisen
kisan lopussa huomattiin, että mukana oli myös 3 kg
moukareita. Tämän järjestäjien virheen takia
ei nähty muuta mahdollisuutta kuin uusia koko kilpailu
illan jo pimetessä. Suomenmestarina jo hetken juhlittu
Ville-Veikko kokosi hienosti itsensä ja heitti
viimeisellä kierroksella tuloksen 51,23 ja kävi
pokkaamassa pronssimitalin!
Olavi (P15) osallistui moukariin, jossa tulos 51,63
oikeutti sijalle 6. Kiekossa Olavi liukasteli sateessa kolmen
ensimäisen kierroksen heitot yliastutuiksi ja kisa päättyi
siihen.
Eucabeth (N17) kävi kuulassa tiukan kisan
kilpailun voitosta ja hävisi tuloksella 15,10 voittajalle
vaivaiset 12 cm. Palkinnoksi upea SM hopea!
Ville-Veikko saalisti ensimmäisistä SM-kisoistaan P14 moukarin pronssimitalin!
P14 moukarikisa käytiin myöhään illalla stadionin lamppujen loisteessa.
Ankkurien urheilijat onnistuivat hienosti 1.-4.8.2019
käydyissä Kalevan kisoissa Lappeenrannan Kimpisen
Stadionilla (linkki
Tilastopajan tuloksiin).
Antti Ihamäki (22v) juoksi Kalevan kisojen
(1.-4.8.2019) 10 000 metrillä komeasti pronssille!
Ensimmäinen aikuisten sarjan mitali heltisi ajalla
30.27,74, joka on Antin oma ja myös seuraennätys.
Antti juoksi myös 5000 m kilpailussa, jossa sijoitus 13.
Antti ja tuore SM-pronssi!
Juhana Karjanlahti (19v) heitti kelpo moukarikisan
ensimmäisissä Kalevan kisoissaan. Tulos 57,04 oikeutti
karsinnassa sijalle 16. Juhanan ennätys miesten moukarilla
(7,26 kg) on aluemestaruuskisoissa Seinäjoella 21.7.2019
heitetty 57,45. Juhanalla on vielä tänä kesänä
edessään oman ikäsarjan (M19) SM-kisat 6 kg
moukarilla.
Mikko Paavola (21v) hyppäsi seipään
karsinnasta finaaliin ja sijoittui lauantain kisassa hienosti
viidenneksi! Tulos 501 syntyi kutkuttavasti kolmannella
yrityksellä.
Sami Peltomäki heitti vakuuttavasti keihään
karsinnasta sunnuntain finaaliin ensimmäisellä
heitollaan. Loppukilpailussa Sami heitti hyvän tasaisen
sarjan ja oli pitkään kiinni jopa pronssimitalissa
toisen kierroksen tuloksella 78,92. Lopullinen sijoitus komea SM
4.
Ankkurien 9-15 vuotiaat yleisurheilijat kilpailivat upeasti
Etelä-Pohjanmaan piirin sisumestaruuskisoissa 27.-28.7.2019
Alavudella. Helteisessä säässä kisanneet 17
ankkurilaista toivat kaikkiaan 24 mitalia, joista peräti 10
kultaista! Monen oman ennätyksen ja hyvän sijoituksen
lisäksi syntyi myös uusi Etelä-Pohjanmaan
piiriennätys – Sara Vuorelan T12 sarjan 200 m
aidoissa juoksema aika 33,61 oli myös ikäsarjan
kotimainen kärkitulos (kkk)!
Sara voitti myös 60 m sileän ja 60 m aidat sekä
otti vielä pronssin kuulassa. Kaksoismestariksi kisasi
komeasti Hanna Siirilä (T10 kuula ja keihäs).
Katariina Leppäaho (T12) urakoi kolme hopeamitalia (60 maj,
200 maj ja 1000 m) ja yhden pronssin keihäässä.
Sisumestareiksi kisasivat myös Ville-Veikko Keski-Levijoki
(P15 moukari), Seliina Kuoppa-Aho (T13 1000m), Eevertti Kantanen
(P11 keihäs) ja Viola Takala (T11 seiväs). Olavi
Yli-Mannila (P15) oli piirin paras kiekossa ja moukarissa
toinen. Ilona Takala nappasi kaksi hopeaa (T13 seiväs ja
200 maj) ja pronssin (60 maj). Emmi Pitkäkangas (T12)
heitti hopeaa keihäässä ja pronssia moukarissa.
Anniina Viitasaari (T12) otti pronssimitalit sekä 60 m
pikamatkalla että korkeudessa. Henri Pitkäkangas
heitti hopealle P13 keihäässä. Viikonloppuna
kisasivat hienosti myös Milja-Maria Lahti (T13), Emmi
Piispanen (T12), Emilia Kivimäki (T10) ja Aada Piispanen
(T10). Ankkureiden nuorin sisupisteiden kerääjä
oli vasta 8-vuotias Samuel Kuoppa-aho (P9), joka urakoi urheasti
neljässä lajissa.
Alajärven Ankkurit oli kesällä 2019 upeasti
edustettuna kansainvälisissä arvokisoissa Euroopassa.
Edellisen kesän loukkaantumiset oli voitettu ja harvinaiset
edustuspaikat saavutettiin kovilla tuloksilla tiukoissa
näyttökisoissa!
Seiväshyppääjä Mikko Paavola (21v)
oli EM22 -kisojen karsinnassa 11.7. Ruotsin Gävlessä
sijalla 17. tuloksella 505. Valitettavasti pohjekramppi pakotti
jättämään karsinnan kesken. Mikon ennätys
on kesäkuun lopulla hypätty 525.
Keihäänheittäjä Aleksi Yli-Mannila
(18v) osallistui 19-vuotiaiden Euroopanmestaruuskisojen
karsintaan lauantaina 20.7. Boråsissa Ruotsissa. Kisojen
alla sairastettu flunssa vei heitoista parhaan terän ja
tulos 66,89 oikeutti sijaan 19. Aleksin ennätys miesten
keihäällä (800g) on 70,51.
Moniottelija Eucabeth Kivikangas (17v) työnsi
kuulaa Euroopan 17-vuotiaiden nuorten olympiafestivaaleilla
(EYOF) Azerbaidzhanin Bakussa (eyofbaku2019.com).
Euca paransi 22.7. käydyssä karsinnassa ennätystään
lähes metrillä lukemiin 15,96. Seuraavan päivän
finaalissa yli 15 m työnnöt menivät harmittavasti
yliastutuiksi ja tulos 14,87 toi sijan 12.
Aleksi Sastamalan Timanttikisoissa 6.7.2019
Eucabeth Uppsalan Pohjoismaiden mestaruuskisoissa 9.6.2019
Kiitos kaikille reippaille kilpailijoille ja huoltajille! Jokaisen 4 viikkokisat tulokset ja kaikkien viikkokisojen yhteinen cup-taulukko voi ladata tämän sivun alareunasta. Nähdään taas kesällä 2020 Ankkurikentällä viikkokisojen merkeissä!
Kesän 2019 viimeiset viikkokisat käytiin 60 kisaajan voimin, tulokset alla. Jokaisesta sarjasta palkittiin sarjan paras erityispalkinnolla sekä jokaisessa neljässä viikkokisassa kävijä Ahkeran Urheilijan Diplomilla. Tasaisimmat kisat CUP-voitoista käytiin tällä kertaa 7- ja 11-vuotiaiden tyttöjen sarjoissa. Kiitokset kaikille osallistuneille!