Sisuikäiset (9-15v) taistelivat yleisurheilun Etelä-Pohjanmaan piirinmestaruuksista viikonloppuna 18.-19.7.2026 Seinäjoen keskuskentällä. Urheilijoita oli kaikkiaan 377 ja lajisuorituksia kertyi pitkälti toistatuhatta, kun suurin osa urheiljoista kilpaili sallitun enimmäismäärän eli neljässä eri lajissa. Lauantain sää oli osin sateinen, mutta sunnuntaiksi sää poutaantui ja muuttui tuuliseksi. Ankkureista oli mukana 13 urheilijaa, jotka kilpailivat mahtavasti tehden paljon omia ennätyksiä. Mitaleita he toivat kaikkiaan peräti 26, joista 5 kultaa, 14 hopeaa ja 7 pronssia. Lisäksi muita sisupistesijoja (sijat 4-6) he saavuttivat 10 kpl.
Kirkkaimman mitalisaaliin otti Olivia Hietamäki, joka voitti 10-vuotiaiden sarjassa 3 kultaa ennätystuloksillaan sekä yhden hopean. Kultaa tuli 60 m pikamatkan kovalla ajalla 9,19 (tuuli +0.7) ja 150 metrin juoksussa ajalla 22,66. Nämä molemmat ajat nousevat Ankkureiden ikäkausitilaston kakkossijalle. Lisäksi kultaa tuli 60 m aitajuoksussa (11,40) ja hopeaa pituushypyssä (3,81 m). Hilda Turja voitti 150 m matkan ennätysajallaan 22,31. Hopeamitalit tulivat 60 metrillä (9,32, alkuerissä 9,30) ja korkeudessa (123) sekä pronssia pituudessa 4,03 m). Oona Hietamäki kilpaili upeasti ottaen kolme mitalia omilla ennätyksillään. Hän voitti korkeuden hyvällä tuloksella 150 cm ja oli hopealla 800 metrillä (2.41,70) ja 1500 metrillä (5.49,02). Urho Ojaniemi (10v) oli loistovireessä, sillä omat ennätykset kolmessa heittolajissa siivittivät kolmeen hopeaan ja yhteen pronssiin. Lisäksi kuulan (9,51 m) ja moukarin (27,53 m) tulokset ovat uusia Ankkureiden ikäkausitilaston ennätyksiä! Kuulan ennätys oli jo Urhon omissa nimissä alkukauden tuloksella ja moukarin entinen ennätys oli Olavi Yli-Mannilan 23,32 m 12 vuoden takaa. Topias Keltikangas (11v) otti niinikään neljä mitalia ja teki kolmessa lajissa omat ennätykset. Hopeaa tuli 60 m aidoissa mainiolla ajalla 10,42 (tuuli +1.0), joka on samalla Ankkurien ikäkausitilaston toiseksi paras aika. Pronssiset mitalit Topias otti pituudessa (4,37 m), seipäässä (200 cm) ja 800 metrillä (2.42,54). Linnea Piispanen kilpaili 15-vuotiaiden sarjassa sunnuntain aikana neljä lajia ja saavutti hopeamitalit 80 m aidoissa (13,99) ja korkeudessa (130 cm). Pronssi ojennettiin Linnealle kolmiloikasta (9,20 m). Frans Sivula paranteli myös omia ennätyksiään ja nappasi hopeamitalit korkeudessa (118 cm) ja pituudessa (3,78 m). Mikko Lehtimäki juoksi 15-vuotiaiden pronssille 2000 metrin kestävyysmatkalla (7.16,40). Max Jokiaho kaatui M15 sarjan 300 metrillä hieman ennen maalia, mutta palkintona kuitenkin hopeamitali. Pistesijoja toivat lisäksi Ellen Piispanen (11v) ja Sini Nygård (10v). Hienosti kisasivat ja omia ennätyksiä useassa lajissa tekivät Eemil Sivula (10v) ja Edvin Sivula (8v). Onnittelut kaikille osallistuneille! Kaikki tulokset löytyvät Tilastopajasta.


