Powecup 2021, Salo

ALAJÄRVEN LENTOPALLOILIJAT MENESTYIVÄT POWER CUPISSA

Vuoden tauon jälkeen Alajärven Ankkurien lentopalloilijat starttasivat viiden joukkueen voimalla 28.7 maailman suurimpaan juniorilentopallo tapahtumaan Power Cupiin Saloon. Salon urheilupuisto täyttyi pienistä ja suuremmistakin lentopallon harrastajista neljäksi päiväksi ulkoilmatapahtumaan pelaamaan. COVID-19 vuoksi osallistujamäärää oli rajattu, ja vain puolet normaalista määrästä pääsi mukaan eikä ulkomaalaisjoukkueita nähty tällä kertaa.

Keskiviikko-iltapäivänä oli kuhinaa ja jännitystä ilmassa, kun lentopalloilijat lähtivät Saloa kohti, osa ensimmäistä kertaa ja osa jo konkareita. Koulun liikuntahallissa nukutun yön jälkeen päästiin tositoimiin Salon urheilupuistoon, missä upeat pelikentät odottivat innokkaita palloilijoita.

Neljän päivän aikana Ankkureiden lentopalloilijat saivat kokea onnistumisia, hienoja suorituksia sekä pettymyksiä. Nämä kaikki kasvattivat joukkueita ja valmentajia päivien edetessä hienoihin suorituksiin. Ankkurien lentopalloilijat pelien ja tuomarointien välissä kannustivat myös toisia oman seuran joukkueita upeisiin suorituksiin.  Juniorilentopalloon tärkeänä osana kuuluu myös kasvatuksellinen ote. Ankkurit olivat yhtenäinen lentopalloperhe, jossa kannustettiin kaikkia joukkueita voimakkain huudoin, mitä upeampiin suorituksiin.

Vapaa-ajalla yhteishenki oli hyvää sekä pelaajien että valmentajien joukossa. Perinteisesti tämä näkyy yhteisenä huolenpitoa sekä päivän tapahtumien perkaamisena. Valmentajien välillä myös pelillisiä vinkkejä annettiin.

Perinteisesti neljän päivän lentopalloleirin jälkeen eivät pelaajat olleet niin väsyneitä kuin valmentajat, vaan virtaa riitti myös kotimatkalle. Jo useamman vuoden ajan on matka päätetty Ankkurit ylös lauluun sekä kuljettajan kiittämiseen, kuten tänäkin vuonna.

C-TYTÖT TSEMPPISARJAN HOPEALLE

Ankkurien c-tyttöjen joukkue nappasi hopeaa 50.joukkueen sarjassa. Tytöt pelasivat useamman pelin, kuin koko viime kauden aikana, ja vain finaalipelissä tyttöjen selkäranka katkesi 2-0 Muhokselle.  Alajärveläistä lentopalloperhettä kuvaa hyvin, että muut Ankkurilaiset Salossa sekä kotikatsomoissa kannusti äänekkäästi tyttöjä, eikä kannustuksesta voitto jäänyt kiinni. Hopean voittaneessa joukkueessa pelasivat Tara Anttila, Saana Jokela, Laura Jokiaho, Roosa Kangastupa Inka Rajala, Neea Raja-aho, Veera Rulpakka, Fiona Yli-Sissala ja Essi Ylönen. Valmennuksesta vastasi Kari Mattila sekä huoltajana Susanna Jokela. Kauden aikana myös Niina Peltola on ollut tyttöjen mukana, nyt tsemppasi tyttöjä etäyhteydellä.

Muut Ankkurilaiset menestyivät myös hienosti:

C-tytöt Aallot 24.sija (50 joukkueetta)

D-tytöt 09  supersarjan 16.sija (22 joukkuetta)

E-tytöt -10 supersarja 11.sija (33 joukkuetta)

Enkelit E-tyttöjen tsemppisarja 17.sija (31 joukkuetta)

Ensi vuonna Power Cup on Kauhavalla, mitä lentopalloväki odottaa kovasti

Tara Anttila, Saana Jokela, Laura Jokiaho, Roosa Kangastupa Inka Rajala, Neea Raja-aho, Veera Rulpakka, Fiona Yli-Sissala ja Essi Ylönen. Valmennuksesta vastasi Kari Mattila sekä huoltajana Susanna Jokela. Kauden aikana myös Niina Peltola on ollut tyttöjen mukana, nyt tsemppasi tyttöjä etäyhteydellä.