Seuran esittely
Alajärven Ankkurit on perustettu marraskuun 26. päivä vuonna 1944.
Seuran toiminta-ajatus
Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman moni seuran jäsen harrastaisi kunto-, kilpa- tai huippu-urheilua edellytystensä ja tarpeittensa mukaisesti.
Yleisseura
Alajärven Ankkurit on yleisseura. Yleisseuran sateenvarjon alla, jaostojen välisellä hyvällä yhteistyöllä, nuori voi liikkua monipuolisesti.
Seura tarjoaa ohjausta ja valmennusta niin, että eri lajien harrastajilla on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä omassa lajissaan aina kansallisen ja jopa kansainvälisen tason urheilijaksi.
Koko seuran talousarvio on yli 250 000 euroa.
Johtokunta ja lajijaostot
Seuran johtokuntaan (11 jäsentä) kuuluvat eri lajijaostojen puheenjohtajat ja viisi muuta jäsentä. Johtokunnan tehtävänä on mm.
- seuran johtaminen, edunvalvonta, jäsenrekisteristä vastaaminen ja yleinen tiedotus.
Lajijaostot toimivat itsenäisesti, ja heillä on oma talous.





