Kuvia reitiltä

Maratonin lähtö Ankkurikentältä
Reitti kulkee monin paikoin kevyenliikenteen väylää
Ensimmäinen huoltopiste
Matka jatkuu Honkarakenteen ohi VT 16 tien vierellä kulkevaa kevyenliikenteen väylää.
Hoiskon Nesteen kohdalta reitti kääntyy seuraamaan järveä.
Tällaisissa maisemissa kelpaa juosta.
Toinen huoltopiste valmistautuu ottamaan juoksijat vastaan.
Järven takaa, kolmannen huoltopisteen jälkeen siirrytään lyhyelle hiekkatieosuudelle.
Saavutaan seuraavalle huoltopisteelle, josta alkaa jälleen asfalttipäällysteinen tie.
Viides huoltopiste odottaa juoksijoita Halpa Hallin kohdalla. Nyt saavutaankin jo lähelle keskustaa.
Halpa-Hallin jälkeen reitti piiloutuu hetkeksi jokirannan vierellä kulkevalle hiekkatielle. Kesällä tämä kohta reitistä on satumaisen kaunista puistoaluetta.
Sitten saavutaankin jo takaisin ankkurikentälle, josta koko maratonin juoksijat jatkavat toiselle kierrokselle. Viimevuonna juoksijoissa myös TV:stä tuttuja.
Maaliin saapumassa vuoden 2010 maratonin voittaja Ahti Honkola.

Alajärvi Maratonin reitti kiertää Alajärven ympäri. Kokomaraton kahdesti ja puolikas kerran. Monin paikoin reitiltä on näkyvyys kauniiseen järvimaisemaan. Reitistä suurin osa on asfalttipäällysteistä, hiekkatietä matkalta löytyy muutaman kilometrin verran. Suuria ylä- tai alamäkiä reitillä ei ole, mutta sopivasti vaihtelevaa loivaa ylä- ja alamäkeä matkan varrella toki on.

Kilpailukeskusksena toimii Ankkurikenttä, josta myös lähtö tapahtuu klo 15.00.

 

Lähdön jälkeen reitti kulkee Alajärven sisääntulotien vierellä kulkevaa kevyenliikenteen väylää, josta käännytään kohti Pekkolaa.

 

 

 

 

 

 

 

Ensimmäinen huoltopiste valmistelemassa ottamaan juoksijat vastaan. Pian huoltopisteen jälkeen järvi alkaa näkyä juoksijoille reitin oikealla puolella. Järvimaisemista päästään nauttimaan pitkään.  Pian saavutaan Honkarakenteen Alajärven tehtaan kohdalle, josta varttimaratonin juoksijat kääntyvät takaisin.